Lokakuussa 2024 lähdin ottamaan selkoa Bulgarian kiinnostavista matkakohteista. Suunnitteluvaiheessa tuli selväksi, että käytettävissä olevan matka-ajan puitteissa ympäri valtakuntaa sijaitsevia kohteita ei oteta haltuun ilman autoa, joten tämä retki oli mallia road trip. Norwegian oli ainoa pulju, joka operoi suoria vetoja Helsingistä Sofiaan, ja kun lentoja oli vain kaksi viikossa, se tavallaan asetti piirimyyjän reissulle raamit.
Suunnittelupöydällä reissu näytti suunnilleen tältä, ja aikaa oli käytössä kolme vuorokautta. Sehän tarkoitti tällä(kin) kertaa sitä, että asiat reissussa tulee tehdä päättäväisesti ja tehokkaasti. Joten laittakaapa turvavyöt kireälle, nyt mennään.
Illalla kuittasin lentoasemalta vuokra-auton ja luukutin suorinta tietä ensimmäisen yön neukkuhenkiseen majapaikkaani Plovdidin kaupungissa. Tässä maisemat hieman kummalliselle tuoksahtaneesta huoneestani.
Plovididissa oli hieno ja kompakti vanha kaupunki, jossa oli muun muassa Rooman vallan aikainen amfiteatteri.
Plovididn keskustassa oli myös roomalaisten tekemän ikivanhan stadionin rauniot. Vaikka Plovdid on Bulgarian toiseksi suurin kaupunki, sen päänähtävyydet pystyy ottamaan nopeasti haltuun. Tässä vaiheessa olikin jo hyvä syy nostaa kytkintä, ja lähteä kohti seuraavaa kohdetta.
Tällainen komistus on rakennettu Balkanvuoren eräälle huipulle, ja nimeltään tämä on Buzludzha monument. Tätä nykyä hylättyä ja pahoin rapistunutta ufon näköistä betonimörskää rakennettiin aikanaan seitsemän vuoden ajan, ja se valmistui 1981 jonkunlaiseksi juhlapaikaksi paikalliselle kommunistipuolueelle. Nykyisin kaikki sisään vievät aukot on naulattu tukevasti umpeen ja teljetty varmuuden vuoksi kaltereilla, jotta sisälle ei pääse edes taitavin urbaani löytöretkeilijä. Riski katosta päähän putoavasta roinasta on niin suuri, ettei sisällä olevaa valtavaa hallia ja seinillä olevia isoja mosaiikkiteoksia enää pääse näkemään. Mutta jos sisätilat kiinnostavat, niin katsokaa Haloo Helsingin video ”Vihaan kyllästynyt”, se kun on kuvattu täällä monumentilla sekä sisä- että ulkopuolella.
Sitten saavuinkin pääkaupunkiin Sofiaan, jossa lauantai-illan reippaassa vesisateessa tein pienen kävelyretken keskustassa. Kuvat ylhäältä alaspäin: Aleksanteri Nevskin katedraali, vanha parlamenttitalo, keskustan katumaisemaa ja illallispaikkani. Hesburgerilla on Bulgariassa reilu 30 ravintelia, joten tämä sai kelvata tällä erää. Pyrin yleensä reissuilla suosimaan paikallista ruokaa ja välttämään Mäkkärissä asiointia, mutta Heseä ei tietenkään lasketa. Varsinkaan tällä kertaa, kun oli jo järkyttävä nälkä eikä sopivaa katuruokapaikkaa löytynyt millään.
Sunnuntain ensimmäinen stoppi oli Rilan luostari, joka on Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Keskellä sisäpihaa oli kirkko, ja ympärillä kiersi suorakaiteen muotoinen asuinrakennus. Rakennus oli kieltämättä komea, eikä tutustumiseen kulunut liikaa aikaa. Lounaaksi kiskaisin luostarissa mitäpä muuta kuin ison kasan munkkeja (tämä 9 kpl setti oli muuten se pienin saatavilla ollut annoskoko).
Päivän päätteeksi otin vielä kohteeksi lähellä Kreikan rajaa olevan Melnikin, jossa on vain vajaa 400 asukasta, ja joka näin ollen on Bulgarian pienin kaupunki. Koostaan huolimatta kaupungissa oli useita ravintoloita ja hotelleja. Sympaattinen pikkukaupunki oli erikoisten kalliomuodostelmien ympäröimä, ja kun sai itsensä hinattua jyrkkiä portaita pitkin korkean kukkulan huipulle, oli näkymät hienot.
Viimeisenä matkapäivänä polkaisin autollani Lovechiin, jonka läpi virtaavan joen yli on rakennettu pieniä kauppoja täynnä oleva silta. Koska aika oli kortilla ja vielä oli yksi matkakohde jäljellä, lounaspaikkanani oli taas Hesburger. Olisi ehkä pitänyt kysyä reissun alussa jotain Bulgarian Hesburgereiden kanta-asiakaskorttia, mutta nyt se on myöhäistä.
Sitten reissun loppuhuipennukseen, joka sijoittui Prohodnan luolaan. Piti mennä katsomaan erikoista luolaa, jossa on ikään kuin silmät noin 45 metriä korkean luolan katossa. Kun olin navigaattorin mukaan jo lähellä kohdetta, pysähdyin tien varteen ja kysyin ohi kulkevalta kaverilta, missä täällä mahtaa olla sellainen luola. Tyyppi kysyi minulta, että olenko ”tuotannosta”, ja kun en oikein ymmärtänyt kysymystä, hän kertoi, että luolassa kuvataan tänään kansainvälistä elokuvaa. Hän oli osa tuotantotiimiä ja näytti minulle, mihin suuntaan voin jättää autoni.
Lampsin parkkipaikalta kohti luolaa, kunnes vastassa oli joukko vartijoita, jotka jämäkästi sanoivat, että tänään tänne ei ole mitään asiaa, huomenna voit tulla. Selittelyni illalla lähtevästä lentokoneesta eivät vartijoita kiinnostaneet vähääkään, ja lyhyen vänkäämisen jälkeen lähdin pettyneenä takaisin autoa kohden. Hetken päästä joku huikkasi perääni, ja sehän oli tiellä tapaamani kaveri, joka kysyi, mitä ne vartijat sanoivat. Kerrottuani asian hän sanoi vievänsä minut luolaan, kun kerran Suomesta asti olen tullut sitä katsomaan. Ohi mennessään hän puhui jotain haavi auki seisoville vartijoille. Kaveri sanoi, että jos joku kysyy jotain, älä sano mitään.
Siellä minä sitten tovin seisoskelin kulisseissa muina miehinä. Luolassa joku kuvausjärjestäjä pysäytti minut ja sanoi, että pidemmälle ei voi mennä ja puhelin pitää olla äänettömällä, kohta kuvataan. Ohjaaja huuteli hiljaisuutta ja kamerat kävivät. Sain napattua vaivihkaa pari kuvaa ja lähdin pikku hiljaa hiippailemaan luolasta takaisin autolleni. Paikallisen kaverin mutkatonta vieraanvaraisuutta arvostan valtavasti, never forget.
