3,5 viikon tiivistahtinen kiertomatka päättyi Sint Maartenin saarelle, jonka kenties kuuluisin nähtävyys on uimaranta, jonka yli laskeutuvat lentokoneet melkein hipovat rannalla olijoiden päitä. Mutta voi saarella muutakin tehdä, kuten mennä hiihtohissin kaltaisella virityksellä Sentry Hillin huipulla olevalle näköalatasanteelle.
Tässä Winairin pikkuräppänä, jolla tulin saarelle Antigua & Barbudalta. Sint Maartenin lentoaseman passiautomaatit eivät minun osaltani toimineet, ja jouduin muiden erikoistapausten tavoin jonottamaan lentokenttävirkailijan luukulle. Tiskillä virkailija kysyi ensimmäiseksi, minkä yhtiön koneella saavuin. Oli yllättävän vaikea lausua lentoyhtiön nimeä, kun huomaat tahtomatta kuulostavasi aivan forssalaiselta.
Hotellini oli Philipsburgissa, joka on saaren Hollannin puolen pääkaupunki. Kylää halkoi yksisuuntainen pääkatu, jonka varrella oli kauppoja, ja rantaraitti puolestaan oli täynnä baareja. Paikka muistutti mitä tahansa Kanariansaaren lomakohdetta.
Saaren parlamenttitalo oli niin ikään Philipsburgissa.
Saaren palvelujen aukioloajat olivat vähän oudot. Kun saavuin puolen päivän aikaan, ruokaa ei saanut mistään baarien tarjoillessa pelkkää juomapuolta. Lounaan virkaa toimittivat taas kioskista ostetut sipsipussi ja olut. Kuuden jälkeen illalla taas koko kylä muuttui totaaliseksi aavekaupungiksi. Joka ikinen kauppa ja kioski oli kiinni eikä ihmisiä näkynyt missään. Iltapalaa etsiessäni näin ainoastaan yhden paikan auki, joka osoittautui sikariklubiksi. Iltapala jäi saamatta, mutta 0.2l vesipullon sain sentään ostettua klubilta. Kerhoisäntä kysyi minulta vesipulloa ostaessani, olenko kenties ensimmäistä päivää kaupungissa ja jatkoi, että täällä on vähänlaisesti palveluja klo 18 jälkeen. Sanoin hänelle huomanneeni asian.
Seuraavana päivänä otin jälleen vuokra-auton alle ja lähdin tutustumaan saareen. Niin kuin Dominikaanisessa tasavallassa, täälläkin vuokra-auton tankki oli puolillaan.
Alkuun kävin Sentry Hillin näköalapaikalla, jonne pääsi käytännössä vain tällaisella tuulessa huojuvalla tuolihissillä, joka tämän tästä pysähteli. Matka ylös kesti ainakin 15 min, ja koko matkan pelotti. Ylhäällä sentään oli hulppeat näkymät joka suuntaan.
Sitten olikin jo aika posottaa kohti lentoaseman vieressä olevaa Maho Beachia, jossa voi uida meressä ja katsoa isojen lentokoneiden laskeutumista aivan pään päältä. Matkaa ei ollut kuin 10 km, mutta aikaa paloi yli puoli tuntia. Perillä baarin surffilauta kertoi päivän saapuvien lentojen aikataulut.
Kun lähtevä kone pisti hanat auki, suoraan takana olleet ihmiset lensivät nurin niskoin pitkin hiekkarantaa. Osa roikkui kaksin käsin verkkoaidassa kiinni silläkin riskillä, että joku pieni kivenmurikka saattaa lentää päähän. Itselle ei tullut mieleenkään kokeilla moista.
Katumaisemaa jossain päin saarta auton ratista käsin.
Saari on jaettu Ranskan ja Hollannin kesken. Rajasta kertoi pylväs ja pari lipputankoa. Rajamuodollisuuksia ei ole tietääkseni ollut milloinkaan. Ainoastaan Saint-Martin eli Ranskan merentakainen paikallishallintoalue on osa EU:ta, Hollannin puoli on autonominen alue, joka ei kuulu EU:hun.
Amsterdamista Sint Maartenille lentää noin 9h, mutta paluumatka on reilut 2h pitempi, koska kone tekee teknisen välilaskun ja käy pudottamassa matkustajia Trinidadiin.
