Piirimyyjän kiertomatkat ovat aina luonteeltaan kiivastahtisia, ja päivät venyvät helposti jopa 15 tuntisiksi. Siksi reissuihin on syytä varata päivä tai kaksi ihan vain pelkkään olemiseen ja lepäilyyn. Belizessä tein juuri sitä eli en juuri mitään.
Matka Guatemalan Tikalista Belize Cityyn tehtiin bussilla, mutta loppumatka Caye Caulkerin saarelle piti tehdä pienellä Tropic Airin Cessnalla. Reittilento kesti noin 10 minuuttia, mikä olikin miellyttävin reittilennon pituus ikinä. Toki vähän miinuspisteitä tulee siitä, ettei lipun hintaan kuulunut ruokatarjoilua, eikä edes juomakärry kiertänyt käytävällä.
Saarella ei ole henkilöautoja, ja lyhyet matkat tehdään jalkaisin tai golfkärryjä muistuttavilla ajopeleillä. Matka lentoasemalta hotelliin kesti ehkä 3 minuuttia. Ylemmissä kuvissa katumaisemaa. Mitenkään erityisen kaunis tämä kylä ei minusta ollut. Saarelle tullaan paljon sukeltelemaan ja snorklaamaan, mutta minä en oikein pysty harrastamaan kumpaakaan.
Osa baarinpitäjistä on varsinaisia huumoriveikkoja.
Hotelli oli ihan jees, ja oman ”talon” katolla oli privaattiallas, jossa kävin yhden kerran loikoilemassa.
Caye Caulker on joskus mennyt keskeltä irtipoikki, kun pyörremyrsky pyyhkäisi saaren ylitse. Katkennutta kohtaa sanotaan Splitiksi ja vierailijoita asiasta muistuttaa kyltti.
Yhdellä rannalla saattoi kahlata nilkkojaan myöten vedessä, ja samalla seurata, kun rauskut tulivat hipelöimään jalkoja. Kyltti varoitti, että rauskut voivat olla vaarallisia, jos ne sivaltavat piiskahännällään kintuille. Myöhemmin selvisi, että auringonlaskun aikaan rauskuille annetaan kaloja, joka houkutteli niitä paikalle. En oikein pidä siitä, että villieläimiä ruokitaan ihmisten viihdyttämistarkoituksessa.
Hotellin altaalla liikkui usein lisko.
Paikallinen kookospähkinäyrittäjä sai puhuttua meikäläisen ympäri, ja siemailin rantatuolissa yhden rommilla terästetyn kookospähkinäveden.
Belikin-olut. Ei erityistä mainittavaa tästäkään lagerista.
Sitten olikin taas aika lähteä eteenpäin, tällä kertaa Meksikoon. Saarelta oli ensin päästävä isolle lentokentälle, mutta sateen ja huonon näkyvyyden takia aikainen aamulento viivästyi muutamalla tunnilla. Kipparikin kävi pihalla soittelemassa, että eihän täältä nyt päästä mihinkään.
Lopulta päästiin kuitenkin matkaan. Ylemmässä kuvassa muuten näkyvät vierekkäin Caye Caulkerin lentoaseman ykkös- ja kakkosterminaalit. Jos vahingossa erehtyy menemään väärään terminaaliin, peli ei todennäköisesti vielä ole menetetty. Siirtyminen kuralätäkön toisella puolella olevaan oikeaan terminaaliin ei vie paljon aikaa, ja todennäköisesti vielä ehdit lennolle. Alemmassa kuvassa häämöttääkin jo päälentoaseman kiitotie.
Sitten olimmekin jo menossa kohti Cancunin lentoasemaa. Enpä ole aiemmin tehnyt kansainvälistä reittilentoa Cessnalla. Oikealla istunut pilotti hoiti ammattitaitoisesti nousun ja laskun, mutta matkalennon aikana hommat hoiti autopilotti. Ohjaamossa oli tarra muistuttamassa, että matkustajat eivät saa tarttua koneen ohjaimiin. Mitä, eikö edes vähän voisi ohjata?
Cancunin lentoaseman rullaustiellä Air Transatin suihkari odotteli kiltisti vuoroaan, kun oli Cessnan vuoro laskeutua.
